Tietoa yrityksestä ja yrittäjästä

Tietoa yrityksestä

Artun ATK-apu yritys on perustettu 19.05.2020. Yritys on kasvanut perustamispäivästä lähtien rajusti esim. muutamasta eri palvelusta 17 eri palveluun, yhteistyösopimuksia eri yritysten kanssa ja paljon muuta. Vuoden 2020 lopussa yrityksen liikevaihto oli yli 2 000€. Vuoden lopussa yrittäjän alanvaihdon myötä yrityksen pyörittäminen jäi pienelle. Tauon aikana Artun ATK-apu pyöritti pääsääntöisesti Peruuttamaton Asenne Podcastia. Keväällä 2021 alussa yritys palasi taas toimintaansa tauon jälkeen.

uusi_artunatkapu_teksti_logo_valkoinen.p
Kuva AATKA sivulle.jpg

Tietoa yrittäjästä

Arttu Kastinen eli minä olen alkuperäisin Tuupovaarasta. Tällä hetkellä olen 17-vuotias, mutta täytän kohta 18. Tykkään harrastaa pyöräilyä, kävelyä, käydä salilla, uintia, pesäpalloa ja muuta fyysisiä liikuntalajeja. Olen kova tekemään töitä asioiden eteen mistä tykkään todella paljon, mutta henkinen lepo on myös todella tärkeää. Oman yrityksen perustamisen jälkeen olen nähnyt erilaisia tunnettuja ihmisiä ja kokenut vaikka mitä. Siitä olen todella kiitollinen. En ole vielä miettinyt tarkkaan tulevaisuuden suunnitelmia, mutta on paljon tavoitteita ja unelmia mitä haluan saavuttaa elämäni aikana.